Pimeys soittaa alati viulujaan sydämessäni.

Hämärä sieluni sisällä on jo orkesteri.
 

Jossain kuihtuu toinenkin ruusu tarhassaan,
kun yö kuluttaa pois elämänhalun.


Ja minulla on loputon tarve sille musiikille,
joka minut hiljan korvaa,
joka sisälläni veren lailla virtaa.

Jälleen kerran kompuroin sokeana siihen ainoaan syliin,
joka ruumiini pitää ja kipuni armahtaa.
 

Siis jätä minut yksin, olenhan yllesi langettanut
tämän naurettavan kirouksen 
vain puhtaasta rakkaudesta.

Kuuntele! Kuuntele sieluni konserttoa.

Kuinka kauniisti se soittaakaan!

(Kipuaan tanssii.)