Varmasti olen minä niellyt osani
ja varmasti silmäni ovat osana tarinaa,
jossa itse en ole fyysisesti -
olen niellyt oman ambrosiani.
Enkä odota lasiset kengät jalassa
vastaantulevaa, tuttua huomista
vaan olen itse valjastanut hevoseni
jotka kulkevat aalloissa, 
tuulessa kuin hallavaharjat. 

Iholtani pesen pois iltaisin
näkymättömiä mörköjä, painajaisia.
Takaisin unten maailmaan kadotan kaihon
ja jossain kaukana tuoksuvat liljat.
Lopunajan kellot, saattavat uneen:
ja nukkuessamme olemme kuninkaallisia.
Unet kulkeutuvat meille menneiden mailta
joissa minä olen kreivitär,
minä olen karma.

Ja yön pimeimpinä tunteina, jolloin yöaika elää - 
hellii meitä, kuin pimeä yöperhosiaan
olen varmasti jo juonut ambrosiani.

Enkä tunne itseni peilikuvaa.