Vanhat kielet ne kovin ihastelevat kantamustasi.
 
Ihastelevat kehosi kieltä -
niin kovin palvovat sitä, jota kannat.
 
Sanovat on siinä hän
tiedä sinä, hänellä on unelmat
ja käsissään hänellä on unien kirja.
 
Kaikki haaveet maailman ovat hänen pitää
ja näin saa hän olla tuoja yön ja varjojen maan.
Joku joka nukuttaa ja rakastaa
kuin lapsiaan.
 
***
Hymyillen kirjojesi ollen alasti auki
hautaathan minut syvälle pimeyden syliin,
kuoppaan lämpimään alle toden maan -
syvimpään mielesi mereen.
Yhteen pieneen unelmaasi haluan
uniisi hukkua -
niissä tutkiskellen uida.
 
Pitänethän poissa kaikki pahat unet
sillä mikäli todella olet nukkumatti
osannet häätää pois yön aaveet
ja suudella painajaisista mansikoita
mieleeni.
 
Oi sinä hyvien unieni henki
kuinka kauniiksi osaatkin luoda yöni
ja päivänikin tavallasi suloistutat,
olet, elät veressäni, minussa.
Iltaisin tuulessa kuulla saatan
maailmasi kevyen sateen laulun
kun matkaani teen ja käperryn
valtakuntaasi vaieten vierellesi.
 
Niin ne meitä katsovat, kun vierekkäin istumme.
 
Kuolevainen ja ikuinen alla kansansa katseen.