Me käymme kaksin oudossa keinussa.

Me olemme keinumassa tässä samassa unessa.

Maailmojen rajoilla availemme todellisuuksien ovia.

Uni on totuus, jonka kerrokset ovat harhaa.

Maa on mennyttä täällä - ei tästä paratiisia tule,
vaikka kuinka ohjaisimme, kun askel askeleelta
lankeemuksen tuliset kädet hivelevät maailmamme paljasta rintaa ja kaikki aito ikuisuus on kadonnutta aikaa.

Ja kuten meidän rakkaamme lähtivät, pilvet juoksevat taivaalla.
Enkelit lentävät siipineen täysin tolsenlaisiin uniin.

Ja kun hämärä lankeaa päivän ylle myöskin saapuvat sen  varjot:

Phobos ja Deimos - nuo jumalalliset veljekset
ikuisine pelkoineen ja painajaisineen.

Ja mä haluan olla se tunne, joka huomaa sen pimeän.

(Joka iskostuu sydämesi jokaiseen huoneeseen.)

Vielä ennen kun yhdessä heräämme ja uimme täältä todellisuuden pintaan.

(Mä haluan olla se tunne, joka huomaa sen pimeän.)