Tyttöni on menneiden aikojen morsian.
 
Häissänsä hän oli sekä pappi, yleisö että vihittävä.
 
Niin kaunis päivä se oli 
niin kauniisti kun kävi,
että valoon hän astui onnen ja auvon
vaikka kovin yksinäinen hän oli.
 
Tyttöni mun on jättänyt jälkeensä kirjeen.
 
Matkalle lähtiessään tahtoi muistoksi kai
joitakin lohduttaa, että vaikka kauas oli mennyt
oli hän sielunverellään kirjoittanut
vielä meille "voi hyvin" kortit.
 
Sineltöinyt ne suudelmin sadoin.
 
Kaipaavasti kertonut palaavansa pian.
 
 
Niin kovin kauniiksi sanoiksi ilmaisuissaan hän
yhdisti sekä häät että hautajaiset.
Koristeena hiuksissaan kantanut oli
aikojen kyynelehtiviä helmiä.
 
Näin poissa hän on, minun tyttöni on
nyt multaa menneiden aikojen.