Tulivat vastaan minua omat ajatukseni, aaveeni - vai oliko se vain eilisen henki,
joka leijaillen leikki ja pelotteli
(vaikka pitäisihän minun tietää, missä
isoimmat pirut kytevät).

Sieluni sykkyröihin tuskin mielivätkään asumaan
vaan nuo katselevat minua mieluummin
muiden maailmojen takaa,
peileistä.

Kuvitella, että katseella on kaksi takajalkaa
ja että sellistien syleistä löytää parhaan lohdun.

Kun maailma on kaunis, makea karkki
ja pimeä on vain ohut, lempeä peitto yllä
kertomassa:

"Ei, eivät madot kaivaudu läpi luista."

Kun et voi kuolla kuulevana,
et elävänä tuntea."


Niin mitä hyötyä on viuluista, jotka niin katkerina itkevät?

Tarvitaan jotakin synkkää,
jotakin tummempaa.