Me olemme kuulleet meren laulun, aaltoinalaisen -
äänen luoteistuulen, kuulleet elon kellot - 
ne kertovat kuvaelmia lasikaupungeista:
tarustoista alta pinnan ja galakseista
joissa satujansa laulavat kallioillaan seireenit,
joita säleistävät luonnon moninaiset lyyrat sekä sellot.

Laulavat aaltoset neidoista nuorista alla utopian ulapan,
jotka rakkaudettomina muuntautuvat kalasiksi -
merikin rakastaa nuoruuden tragediaa
jota tietää ja tuntee, kuinka surra.

Uhreista syvyyksien ja sen myyttisten petojen -
kuule Skyllan ja Kharybdiin nielemien merimiesten taru -
merellä kun  parhaat meistä käyvät saappaat jalassa
niin elossa, kuin saapuessaan kohtalonsa luo.

Jumaltarustoista saattaa löytää paljonkin sattumaa mielenkiintoista
mikäli liikkuu maailmansa hiljaisilla laidoilla:


Ottajaansa yhä odottava vedenkulkijoiden seura
valjastaa tuulispäät tahtonsa alle.

(Kenties muinaista palvoo. Cthulhua.)