Kahdesta niin simppelistä nyt uneksin,
kuin syntymä ja kuolema. 

Ne ovat kirjoina kauhun tasapaino
ja ilon vastakohdat riimuina laudalla.

Niin puhtaana kuljemme, kuin vastasatanut lumi
läpi ikiaikaisen kohdun - laskeutuen pinnalle
armeliaan maan ihon tuntuman ja läpi ajan loputtoman
me valumme kaikkeuden lävitse.

Kautta vanhojen spiraalien 
ja peilisalien.

Joissa kuvajaistaan ei kuulu parahtaa, ei.
Kirjoita yksi sääntö ylös muistikirjaan:

olet yhä keskeneräinen.

Syntymättömät kyetessään haaveilisivat siitä,
mikä juuri nyt on sinun, kun jopa heidän varjonsa
meille muille ovat tuhkaa ja tomua.

Sitä samaa pelkään, mitä sitä nyt salaamaan.
Viimeisimpiä vuosia yön, niiden mieleen kietoutumista.
Edeltäjieni haamujen kohtaamista.
Se saattaisi olla tragedia.

Aikaa on vielä viimeiseen tuntiin,
tuomion kellokin on vasta minuuttia vaille
puolenyön ja tähdet taivaalle syttyvät:

Antiikkisine nimineen koristavat
yötä tummuvaa.