1.
 
Sinä olit unelma josta haaveilin, josta irti päästää voi en,
en vaikka kuinka tielläni rikkoutuisin -
sinussa kukkivat kesieni silmät.
Kehräsit murteilla kuin muuan maatiainen -  olit minulle se suloisin suudelma.
Kehonkielillä keksimme rakkauden,
tunteilla sanoman jotka paloivat yössä.
 
 
"Minun sydämeni omaava kotiperkele ei tiedä haaveistani muuta, kuin satuja."
 
Sadut sulavat - sadut sanoina palavat.
 
Sadut luodaan jokina hiljalleen todeksi.
 
2. 
 
Häntä täällä, joka harhoissaan hapuilee
häntäkö rakastan, haaveideni kohdetta.
Liikkeissään hennon harhailevaa henkeä -
keijukaista, ehkä menninkäistä.
Muut eivät tiedä haaveista metsien,
he eivät tunne näiden satujen saloja
katseesi palo - voi, kuinka sulin
kun saavuit luokse,
hiljalleen totena.
 
3.
 
Ihosi tuoksu täällä satoina vuosina,
saunanpyhyys jolla minut hurmasit
oli pyyntö vasten alastonta ihoa
aina kanssani elämääsi koit.
Enkä askeltakaan käynyt vailla sinua,
en ollut vailla sielusi tietä
saavuthan luokseni, olenhan sinun-
sinä olit tyhjyys,
olit turhuus,
olit maailma.