Kaipaan kadotustani kiirastulessa,
kun jo uutta maata haluaisin jakaa -
sydämeni mantereita kanssa kartoittaa
aatosteni Amorin armaan.
 
Vaan maa lohkeilee säkeisenä jalkojeni alta.
Meri aaltoilee rinnassa -
vaan minne virtaa vesi?
 
Miksi kasvattaa eloon puut,
joista linnut nälkäisinä huutavat?
 
Valo uupuu etsiessään lohtua/
yö varjojaan kaipaa.
Ja kaiken takana kasvaa aika jälleen uusi.
Aamu iskee terävät kyntensä suontensa Tonavaan,
joka virtaa alati kiivaana,
kirkkaana kuin veri.
 
Meri sielussani kuohuu,
kun taivas vasta alkaa.
 
Kiroan sieluani.
 
Kiroan sieluani.
 
Ja kaipaan kaikkein kauneinta aikaani -
tuota aikaa, jolloin katoan.