Aux étoiles

Taiteen vuoksi, prinsessa

2026-10-03T08:02:00+03:00

Vuosisatojen ajan taitoksella
sinä tanssit koreasti, keinut taitaen
kivilattiaisella estradilla
liikut kauniisti -
kuin joutsen.

Kuin morsian, oi' pikku ballerina,
sinun tulee askeleesi ottaa.

Vielä viimeiset piruetit
ja viimeiset hymyt -
me ohjaamme sinua kyllä
tietäen.

Marionettia.

Nämä langat eivät katkea koskaan,
ennemmin taivas saapuu/
neito liekeissä makaa.

Palaavat vuodet taas uuteen alkuun,
kaikki alkaa alusta.

Kuin dekadenttia.

Taiteen vuoksi prinsessa tanssii
rasiassaan/suurilla lavoilla.

Edessä yleisön antautuu.
Niiaa ja hymyilee.

Sataa ruusuja.

Limerenssi-Essi

2026-10-03T08:01:00+03:00

Fantasiaa täytyi mukana olla
kaikissa niissä illoissa, kun
feikata aina piti -
hymyhuulilla suudella -
sielusi piripintaa,
joka ylitse kuplii.

Ja rakastavaiset huolestuneissa huoneissaan -
nuo kikattavaiset aorttojensa omat -
suunnilleen päätä vadille vaativat lampaat,
sairaan peilikuvat -
sudet ja sakurat.

Pilasivat elämän, hei siitä ylpeitä ovat.
On jälleen rinnassaan yksi voitto,
niin ovat asiat rumia.

Mikähän lie limerenssi-Essi
kannoillani hiippailee yhä -
ottaa salakuvia?

Tulevat Jumalat/Harvest

2026-10-03T08:00:00+03:00

Muinaisten vuosien haamut
nousevat aaltojen takaa.
Afroditen kävellessä maan päällä
kosmos esittelee lahjojaan/
näin se rakkauttaan jakaa.

Syksyinen harvest on täällä,
meidän mielissämme ja sydämissämme
kohtaamme pimeyden saapuvan.
Hän ohjastaa vaunujaan taivaalla.
Yön hämärän ja hiljaiset illat,
luonnon kuoleman ja kiertokulun -
kaiken jo olleen ja olevan.

Nämä ajatusteni kaaviot jaan.

Ja maalaan kankaalleni maailmanpyörän.
Kaikki sen iättömät koukerot ja labyrintit,
niiden matemaattisten kaavioiden summan -
myöskin tähteni taivaalta kuvaksi
kopioin.

Koreat ovat olleet aurorat
avaruudessa tänäkin yönä/
jossainpäin kaikkeutta syntyvät ajan jumalat,
ne ovat ennustavia uuden tulevan.

Merten syvyyksiin vetten alaisille.
Pilvien päälle taivaan ylisille.

Myös meille kuolevaisille maan.

Uutta elämää
ja aamua.

Korppi/Pahalainen

2026-10-03T07:59:00+03:00

"Ja aina itkiessäni pahoja uniani pois,
sinä olet minun silmäni."

Valo sieluni takana/taivas katoaa -
katseeni näet ja aaveeni aistit.
Olen täysin alaston sinulle,
olet synneistäni pahin -
edessäni aina enkeliksi aivan liian kaunis.

Paholainen
ja minun langennut rakkauteni
kaipaa kavuta taivaaseensa takaisin
varttasi pitkin.

Mielesi kiemuraisia kujia
ja metsänpeittoja
samoaisin/
hamuaisin.

Ja aina nähdessäni sinut, yönmusta korppini.
Huuleni ovat hiljaiset, vaan sydämeni paino
menettää mahdollisuutensa olla
itseänsä kevyempi.

Leijailen alaspäin,
kuin höyhen.

"Sinä olet minun silmäni

itkiessäni

siipiäni pois."

Rakkaustarina, uhrilahjasi

2026-10-03T07:58:00+03:00

Kuiski korvaani kuoleman airut
Tanssi tyttö, vielä kanssani tanssi.

Kuiskasi sydämeni kamareihin
sanansa vietellen.
Merkitsi suudelmin kaulalle/
luoksensa tähtiin kutsui,
yötaivaalle.

Eikä yön pimeässä pala yksikään kynttilä.
Me makasimme toisemme aina hämärässä.
Kuinka lämmin kosketus voikaan olla terän:
hänen sanansa viiltävät,
yhä kai elän.

Ja luista, luista valtakuntamme rakentuu -
sillä sellaista on rakkaus -
raakaa ja yön hämärään
me kaikki jättäviä olemme
soihtumme lopussa.

Minua rakastaa piru itse,
rakastelee kuolema.

Kaltaiseni kierot keijukaiset
pudottavat siipensä pois
luonnonkiertoon.

Syksy, version II

2026-10-03T07:57:00+03:00

Syksy soittelee viuluaan -
se taitaa olla elektroninen versio -
mieleni perukoilla Corellin La Foliaa

Tiedän,

tekee tuloaan pimeä.

Näin hämärtyvät illat.

Ja sydämeni pihapiiristä
hävinneet pois mustarastaatkin
jättäen jäljeensä höyhenensä,
jotka yön heikkona hetkenä saatan
pukea ylleni, kuin sateen.

Ikävöisinkö muuttolintuja
vaiko omaa kyvyttömyyttäni
lentää heti tänä yönä
sielunlämpösi etelään?

Syksy soittelee viulujaan ja jossakin
sinä istut, hukkuen poetiikkaan:
kultivoituneisiin keskusteluihin säästä
ja jokapäiväinen problematiikka huulillasi
huokaa suudelmia.

Syksy

2026-10-03T07:56:00+03:00

Syksy olen
ja luoksesi saavun
kauniina sävyinä
kuoleman.

Mukaani otan
kesäsi hengen,
lakastuu luontosi
kultainen.

Syksy olen
ja jo huurteessa pellot,
usvassa aamut
ovat huntuineen.

Yöstä tulen
edellisvuoden.

Luoksesi saavun,
kuin eilinen.

Fr0m wonderland with l0ve

2026-08-28T12:10:00+03:00

Puhtoiset pyykit

parvekkeella - edellisyön vieraan jättämä sikari.

Sydän teräskiveä, mutta tyydytetty:

Mielikuvituskin valmiina loikkaamaan.

Aggrotechia ja absinttia jäillä,

vaikka tilasinkin kahvilasta

vaniljalattea.

Valkoiset pillerit tarjoittimen päällä -

menolippu ihmemaahan varmistui

alastomuuden auvoin.

Valkoisia kaneja virtaa

edestakaisin vilkkailla kaduilla

ja irvikissan neuvot klassisesti

pysäyttävät ajan -

tunnen ajattomuuden.

Maailma palaa - kosmos putoilee ylleni,

vaikka minäkin olen vain matkustaja.

Hulluksi väitetään:

Ettäkö tässä selväjärkisten maailmassa

täysin viattomana säilyisin?

Huhupuheita.

Rakkaus taas on päivänselvä tosiasia

jo jollekulle muulle,

neuvoisin käyntiä Aliisan kodissa:

Siellä ovet ovat pieniä,

magia kukoistaa

ja vielä parhaassa (pahimmassa?) tapauksessa

saa(ttaa) menettää päänsäkin

aivan täysin.

Papitar

2026-08-28T12:09:00+03:00

Kannan mieleni sinun kainalosi poukamaan/
ja rintani painan kiinni toisen rinnan luita -
kuulen sydänten sykkeiden kanavaa
ja varma olen - täällä ei ole muita.

Kuin kaksi yhdessä sykkivää pulssia
vannoen palvovansa Venus Ishtaria
ja kunnioittamassa Inannaa,
uhrialttarillaan.

Veresi on katoavaa luonnonvaraa
ja tänä yönä olen kohtalosi papitar:

Kuolla pois iättömien tähtien alla,
siinä on jotakin koskettavaa -
peräti poeettista.

Ruokin sinua, kuin emo lintujen
ja pesen puhtaaksi, pyhimpään pukuusi puetan.

Vielä viimeisen kerran takaan suudelman/
huulillesi, annan rakkauden taian.

Ja katoava olet pois, kun synkin sysiyö.

Kirjoitan hopean ihollesi,
sana kerrallaan.

Ja enkeli taivaan, vain runo

2026-08-15T04:20:00+03:00

Katastrofin aallon partaalla
disturbian tunne muuttuu aidoksi armoksi
autuaan kohdatessa valon enkelit/
jäävät syntisimmät palamaan.

Liekithän polttavimpia ovat nykyisin,
kun on luonnonkin lankeamus niin aitoa.

Kuten tuolloin muinoin aikoinaan,
paloivat pahat sanat.

Ja hyvät jäivät kärsimään
vääristä herroistaan.

Taivaastapäin katseltuna Mother Earth nyt
on, kuin halveksittu portto.

Pyhiä kolminaisuuksiaan tekevät nykyään
enää oppinut kansakunta.

Jumalten lähdön jälkeen
jäi taakse vain raiskattu maa,
joka kurittaa itseään
rikkein.

Kuinka surullista on,
kuinka kaiken se virtaavan vapauden
kahlehdittavakseen saa peto:

Ihminen.

Tuhat Ave Mariaa ja paria coctailia myöhemmin
tapaan miehen, joka piirsi
kosmisuuksia, kuin Jumala.

Hän kuiskaa korvaani saatanan
ja satakuusitoista muuta pirua,
jotka jo kulkevat maan päällä,
kuin airueet.

Ja rakastavaisia leikkivät -kuin joutsenparit -
leviatan merten tulisten
ja benemoth maan.

Kansojen tahtoa muokkaavat valheet
ovat aina sovelias illuusio
lampaille/
kukille ketojen.

Ei, tämä ei ole saarna.

Tämä ei ole kohtalon sanoma.

Ennenäyksikin sanoma lienee niin julma,
etta parasta kirjata ylös:
tämä on runo.

Dystooppinen unenikuva,
koristeellisesti lausuttuna.

Ja jos kirjoittajallaan on maanpäälliset siivet
kaipa hän on ne pois riisuva
ennen loppua.