Kuin kaunein kukka,  helposti lahoava on
maan matojen armoilla
mieli.
Kun niin kieroin kielin maa valehtelee:
multa viettelee kasvamaan ja
rakastaa muttei mieli

pitää puolta tuon nuoren kasvin,
joka kasvussaan varsin viaton on
ja synti viallinen käy käärmein kielin.

Se tango on kohtalon.

Ihminen - hauras mato maan
mutta hyvin harva meistä on kaunis kukka.

Voi se sielurukka,
ken niin kaunis mieli on.

Kateus tuhoaa ruton lailla.

Houkuttelee rottia.

Kevät kukkii, kukoistaa uuden alkua juhlien

vaan niin talvi kaataa kevätruusun, syväjäädyttäen sen juuret

Sataa valkoista suruaan hunnuksi ylle jo parantuneen maan -

niin kylmänä jälleen tuulessa soi valssi julman talven.

Ei aurinkokaan valollaan loista, eivät linnut täällä laulujaan toista.

Ei tämä vaikuta lain siltä keväältä, 

joka syvällä sydämessä soi.

Vaan upota haaveisiinsa voi ennemmin,

kuin kadota surunsa valkoiseen hankeen.

Loppuisi jo tämä pitkä kuolema:

kevään tuntua kaipaamme uuden.